perjantai 28. elokuuta 2015

HAKUPROSESSI

MOIKKA



ELI kaikki lähtee siitä että...

Joo ei. Ei kukaan jaksaisi lukea.

Mun hakuprosessi on ollut mielenkiintoinen ja omanlainen. Tarkotus oli lähteä vuodeksi Amerikkaan mutta suunnitelmat muuttuivat. Löysin perheet tai no, he löysivät minut netin kautta. Koska perheen hakeminen oli takunnut jo pitemmän aikaa, päätin sitten etsiä itse hostperheitä kaiken mahdollisen kautta. Ja sitten tärppäsi. En olisi ikinä uskonut, että Amerikan lisäksi lähden myös Ranskaan. Niin sitä meikä tyttö vaan mennee. 



Mutta niin...
Sain yhteydenoton California perheeltä Facebookiin. Tässä vaiheessa Roosa 18v hyppi ja pomppi taloa ympäri. Perhe Californiasta = My dream come true. Perheessä minua odottaa viisi vuotias poika, isä ja suomalainen äiti. Skype-puheluiden ja yhden tapaamisen jälkeen sovittiin, että minusta tulee heidän uusi au pair. Olen ihan mahdottoman innoissani tästä. Asun heidän luonaan kolme kuukautta, syyskuusta joulukuuhun. Pääsen siis jouluksi kotiin. Perhe on aktiivinen ja pääsen näkemään Californiaa ihan uudella tavalla.




Sitten, kun Joulu on ohitse ja ilotulitteet juuri saatu poksautettua, lennän uuden perheen luokse Pariisiin. Sieltä ajelemme sitten yhdessä pieneen ranskalaiseen kaupunkiin nimeltä Gex, jossa tulen asumaan siitä seuraavat yhdeksän kuukautta. Tähän ihanaan ranskalaiseen perheeseen kuuluu vanhemmat ja kaksi lasta; poika 7v. ja tyttö 10v. Gex sijaitsee noin 5km Genevestä. Asun siis melkein Ranskan ja Sveitsin rajalla. Olen tästäkin perheestä extreamly excited! Skypetin perheen kanssa aika nopeasti vain muutaman viestin jälkeen ja toisella kerralla hostisä sitten kysyi, haluanko olla heidän uusi auppari. "KYLLÄ" tuli suustani leveällä hymyllä. Eniten minua kauhistuttaa, miten ihmeessä tulen selviämään ranskan kielen taidoillani, varsinkin ensimmäiset kuukaudet. Eiköhän se siitä, ehkä...

Kummatkin perheet tuntuvat juuri oikeilta minulle. Skype-puhelut eli niin sanotut työhaastattelut, eivät kummankaan kanssa tuntuneet tiukoilta työhaastatteluilta vaan rennolta keskustelulta. Mikä sopi minulle enemmän kuin paremmin. Uskon, että minulla tulee olemaan ihan älyttömän mukavaa ja hauskaa perheiden kanssa. 



-Roosa


Ps. Lähtöön 31 päivää, iiks!










keskiviikko 5. elokuuta 2015

Ensimmäinen





HELLO & BONJOUR

Tässä sitä ollaan, blogia tekemässä. Olen joskus kauan aikaa sitten kokeillut, huonolla menestyksellä. En ole, suomalaiseen tapaan, koskaan tykännyt kirjoittaa itsestäni ja elämästäni. Tämän pitäminen tulee olemaan mulle, rehellisesti, välillä turhauttavaa, sillä saatan unohtaa blogin olemassaolon.

Ehkä mää jossain vaiheessa oikein innostun, toivottavasti!
   Olen siis hyvin tavallinen tyttö Oulusta. Ja syy, miksi tätä blogia kirjoittelen on se, että syyskuun lopussa lähden Au pairiksi; Kaliforniaan kolmeksi kuukaudeksi, pysähdyn Joulun aikaan viikon kotona ja Tammikuun alussa lentelen sitten Ranskan puolelle mutta Geneven läheisyyteen. Yritän kirjoittaa maan ja taivaan väliltä, mitä ikinä tapahtuukaan arjessa ja elämässä siellä sekä miten/miksi tässä tilanteessa oikein olen.
  Kaksi maanosaa, kaksi maata, kaksi perhettä, yksi vuosi. Elämäni uskomattomin vuosi on edessäni.
My dream come true.

-Roosa