HEI
Poikaystäväni kehottamana ajattelin kirjoittaa hieman minusta, että kuka täällä oikein kirjoittelee. Mainitsin aikasemmin, että en ole koskaan tykännyt kirjoittaa itsestäni sekä elämästäni, varsinkaan nettiin. Kaikkihan jää tänne. Mutta anyway, kai se pointti on se, että tykkään enemmän kertoa itsestäni kahvi kupposen äärellä, nenät vastakkain.
Minun nimeni on siis Roosa. Elän 18-vuotiaan elämää. Asun ihanassa omakotitalossa, äitin, iskän ja hupsun kääpiösnautserimme kanssa. Elämääni värittää lisäksi rakas poikaystäväni, ihanat kaverit ja hullut sukulaiset. Kouluja käyty tähän mennessä 12 vuotta ja valmistuinkin lukiosta tänä keväänä. Uinti on ollut osa elämääni kolme vuotiaasta asti harrastuksena/kilpaillen mutta viimeiset kolme vuotta olen sitten toiminut uimakouluohjaajana. Persoonaltani voisin sanoa olevani huumorintajuinen, luotettava, hieman hullu ja iloinen. Ihanin adjektiivi, millä minua on kuvailtu, on aito. Toivon mukaan kaveritkin voi vahvistaa tämän.. :D
Matkustusinto on lähteny jo ensimmäisistä reissuista mutta sai vielä enemmän tuulta purjeisiin, kun olin kesällä 2012 kielimatkalla Los Angelesissa. Kyllähän siinä sitten sydän jäi sinne. Kun lukio lähti käyntiin, haaveena oli vaihtovuosi. Noh, se ei onnistunut, joten suunnitelmat muuttuivat. Uimaopen työn ja kavereiden kautta sain inspiksen auppari vuoteen. Alusta asti minulle on ollut selvää, että lukion jälkeen pidän välivuoden. Mikäs muukaan olisi parempi vaihtoehto, kuin lähteä näkemään maailmaa ja samalla pääsen tekemään töitä lasten kanssa sekä kohentamaan kielitaitoja. Suurin kysymys ja lopulta hämmästyksen kohde on ollut se, että en ole hakenut jatko-opintoihin enkä vielä oikein tiedä mihin hakisin. En aio stressata asialla vaan hautoa ajatuksia ja katsoa mihin tie vie. Sitten 2017 vuoden puolella haen, jos haen. En kuitenkaan aio jäädä tänne pohjoiseen vaan suuntana olisi Helsinki ja PK seutu.
Tähän mennessä "mottonani" on ollu Walt Disneyn "All our dreams can come true if we have the courage to pursue them" . Ja ainakin mulla se on tähän asti pitänyt paikkaansa, sekä tällä ajatuksella aion jatkaa eteenpäin. Nautin elämästä ja teen niinko itsestäni hyvältä tuntuu, ja se on ihan sallittua.
![]() |
| tässäpä nassuni :D |

Nauttikaa tekin!
-Roosa

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti