HEISSAN
Puolessa välissä lokakuuta lähettin roadtripille Arizonaan, määränpäänä Sedona, Grand Canyon ja Phoenix. Sedonaan ajoi noin 6 tuntia. Olin kuullut Sedonasta ehkä kerran aikaisemmin, joten en oikein tiennyt mitä odottaa. Sedona on mahdottoman kaunis kaupunki. Se on keskellä red rockseja. Kaikki oli punaista. Kuten minulle Sedonaa kuvailtiin, rikkaiden hippien paikka. Vietetiin Sedonassa kaksi yötä. Kävimme tekemässä muutaman hiking reissun ja onneksemme B oli koko reissun ajan ihan mahdottoman hyvä!
Seuraava pysäkki oli Flagstaff. 1-2h päässä Grand Canyonista sijaitseva kaupunki. Kun, ajoimme Flagstaffia kohti, maisema muuttui punaisesta, aavikkoisesta, karusta seudusta vuoristoiseksi ja metsäiseksi. Minusta Flagstaff näytti laskettelu kaupungilta. Siellä ei ollut paljon tekemistä mutta hotelli oli ihan kiva. Seuraavana päivänä lähettiin Grand Canyonille. Mun päässä oli kuvitelma, että Grand Canyon kokonaan aavikkoa mutta se ei ollukkaa. Toisella puolella metsää ja toisella puolella avautuu uskomattoman hieno Grand Canyon ja karu, aavikkoinen näkymä. Canyon oli henkeäsalpaava. Sitä ei voi mitenkään saada yhteen kuvaan, saatikka kuvailla kuinka hieno se on. Se pitää kokea itse. Teimme hikingin 1h alas, 1,5-2h ylös. Se oli uskomattoman kaunis. Ja B oli ihan mahtava.
Seuraavana päivänä aioimme Phoenixiin, jossa olimme yhden yön. Päivällä vietettiin aikaa hotellilla ja kun, ilta laskeutui lähdimme Scottsdaleen. Se oli älyttömän sievää aluetta, matalia taloja, valoja ja pieniä putiikkeja. SouthWest tyyliä. Ilta kului puistossa ja kierrellen kauppoja. Seuraavana päivänä lähdimme hikingille ja sen jälkeen meille tuli vähän kiire ulostautua hotellista mutta mitäs sitten, hauskaa oli. Loppu päivä kuluikin sitten auton takapenkillä Bn seurassa.

Jos jotain jäi mieleen matkasta, on maisemat (ja Bn hyvä käytös, hihi).
A I V A N Ä L Y T T Ö M Ä N K A U N I S T A.
Jos ikinä saatte mahdollisuuden lähteä ja tykkäätte urheilla, tehä hikingeja, lähtekää!! Ja vaikka, ette tykkäisikään, käykää, menkää! Grand Canyon on ehdottomasti paikka, jossa pitää käydä kerran elämässään. VAU.
Pahoittelen, että tekstistä puuttuu kuvat, mutta en ole vielä siirtänyt niitä koneelle ja se on operaatio, jota alan tekemään tämän kirjoituksen jälkeen. Ne tulevat pian! Sorry guys. Be patient.
-Roosa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti